sunnuntai 22. huhtikuuta 2012

Kankahia


Viime aikoina on tullut kummasti osteltua kankaita sieltä sun täältä. MItään en juurikaan ole ehtinytompelemaan, kun kaikki aika menee raksaillessa tai pakatessa . Onhan näitä uusia kankaita kiva hypistellä, kun sitten joskus on taas aikaa ommellakin jotain...

Kimppatilaus Lieblingsstückeltä. Näistä  ihan vaan kolme kangasta minulle!

Rosa Matildalta ihania Muru-neuloksia

Vasemmassa reunassa Jny:ltä tilatut pilvet ja ruskea jersey, Ylhäällä  oikealla  Ottobreelta tilatut Gekkokukka ja astronautti.  Alhaalla Selian ihanainen runoratsu joustis.  Ottobreelta sai muuten nuo merkit kaupanpäälle, kun tilasin suoraan. Tosi kivaa palvelua siis!

Pari pikasurautuspipoa olen tehnyt meidän pikkuneidille, kun tuo talvi näyttäisi kuitenkin taittuvan. Pipoja pitäisi tehtailla lisää puhumattakaan kesävaatteista. Niitä ehdin toivoakseni tekemään toukokuussa, kun muutto on ohi ja tavarat melkein paikoillaan. Uuteen kotiin minulle tulee oma ompeluhuone (jossa on miehen juttuja myös). 

maanantai 16. huhtikuuta 2012

Sain ensimmäisen tunnustukseni! Kiva tietää, että joku käy blogiani katselemassa, vaikka alussa ajattelinkin päivittää käsitöitäni lähinnä itseäni varten. :) Ehkäpä tämä kannustaa olemaan aktiivisempi ompelurintamalla tässä raksaprojektin, tiheiden yöheräämisten ja lähestyvän muuton ohella.

Kiitos Vilperille! Sinulla on kiva blogi!

Liebster tarkoittaa "rakkain" tai "rakastettu", mutta se voi tarkoittaa myös suosikkia. Liebster palkinnon ajatuksena on saada huomiota blogeille, joilla on alle 200 seuraajaa.



Tunnustuksen säännöt:
1. Kiitä antajaa ja linkitä bloggaaja, joka antoi sen sinulle.
2. Valitse viisi suosikkiblogiasi (joilla siis alle 200 lukijaa) ja kerro se heille jättämällä kommentti heidän blogiinsa.
3. Kopioi ja liitä palkinto blogiisi.
4. Toivo, että ihmiset joille lähetit palkinnon antavat sen eteenpäin heidän viidelle suosikkiblogilleen!

Tämän tunnustuksen haluan antaa seuraaville kivoille blogeille, jotka ovat (vielä) lukijamäärältään pieniä mutta joita itse jo seurailen:




torstai 12. huhtikuuta 2012

Housuja vol2

Keskimmäinen poikanen oli myös vaikka housuja, joten pakko oli äidin ommella muutamat. Kun on kaapit täynnä kankaita, ei oikein viitsi lähteä kaupasta uusia ostamaan...

Raitojen kohdistaminen on aina yhtä haasteellista, mutta onnistui ihan kohtuullisesti. Sisilisko tai gekko on kopsattu Aranzi Aronzon "söpöä" -kirjasta. Poika itse valitsi nuo kultaiset pallonapit, mutta täytynee vaihtaa ne toisiin. Napit kuulema painavat leikkiessä.
Raidallinen velour Royal-tuotteelta, punaiset raitahousut kierrätetty kirppikseltä löytyneestä XXL-kokoisesta paidasta ja kirkkaan limenvihreä velour on tilattu Saksasta Michas Stoffeckelta. Kaavana kaikissa Saimit (Ottobre 1/09) hivenen muunneltuna. Housujen koot 110/116. Yhdet housut odottavat vyötäröresorin ompelua, mutta en enää tykkää housujen kuosista. Pitänee pakottaa itseni tekemään ne valmiiksi.

keskiviikko 4. huhtikuuta 2012

Eskarilaiselle housuja

Esikoisella oli pulaa housuista, kun vanhat olivat jääneet joko lyhyiksi tai sitten polvet ovat rikki. (En ymmärrä, kuinka jotkut kaupan housut saattavat rikkoontua polvista jo ekan käyttökerran jälkeen!) Ompelin muutamat uudet housut poikasen lempiväreistä eli mustasta ja harmaasta. Halusin kuitenkin jotain piristystä tylsiin housuihin, joten tällaista sain aikaiseksi.
 Tähdet painettu collegeen ja sitten ommeltu suoralla tikillä kiinni. Jos nyt ei housut heti reikiintyisi polvista!

 Harmaat velourhousut, joihin aplikoitu velourista tähti ja ympyrä. Nämä sopivat hyvin pojan Villervallan paidan kanssa.
Angry Birdit tuputeltu kangasväreillä valkoiselle trikoolle ja ommeltu sitten suoralla tikillä kiinni (vai olikohan se joustavalla suoralla tikillä.). Nämä taitavat olla pojan lempparit.
Kaikissa kaavana Saimi Ottobreesta (1/09?), kun sitä on kehuttu niin paljon. Tosin seuraaviin leventäisin lahkeita. Minusta hivenen liian kapea malli lahkeista.
Kankaat: musta college muistaakseni Triteks, velour Michas Stoffecke (Saksa) ja harmaa college kirppislöytö joskus kauan sitten.

tiistai 3. huhtikuuta 2012

Männä vuosina tehtyä vol. 2

Yökkäri vanhimmalle lapselle. Tässä ei mitään erikoista ole, mutta kuosi on ihana. Nansoa Triteksiltä. 

Kirppikseltä ostettu toppi muuttui pojalle lörppäpipoksi. 


Casmerepuserosta kauluriksi. Saumuroin vain alareunan ja voilà -kauluri on valmis! Valmiista kaulurista ei tosin taida olla kuvaa...


Muistaakseni Ottobren paitakaavan perusmaalilla tehty paita koossa 110. Leveys otettu kokoa pienemmästä, kun meillä on niin hoikkasia lapsia.

Kaksi nopeasti väsättyä kauluria talven pakkasiin. Kaavat piirretty vapaalla kädellä. Ekasta versiosta tuli liian iso ja se menikin miehelle käyttöön. Tokasta tuli jo eskarilaiselle sopiva.
Kankaat: Hannan kangas

Vanhoja ompeluksia

Tässä jotakin ompeluksia vuosien ajalta...
Nämä on tehty kirpparilta ostetusta kylpyviitasta, joka oli ihanan paksua joustista. Nyt nämä odottaa kaapissa aikaa, jolloin sopivat meidän nuorimmaiselle.:)

Keltaisen junakankaan tilasin joskus Jofotexilta ja sateenkaaret löytyi jonkun pienen kaupungin kangaskaupasta. Taitavat olla Nansoa.
Murua Rosa-Matildalta ja edesmenneestä Iikku_kiikusta. Paidat oli kylä ihan symmetrisiä, vaikka kuva muuta väittää.:)
Kalsarit jollain Ottobreen ohjeella,  kypärämyssy merinovillasta Ottobreen ilmasiohjeella. Kankaat EK ja Myllymuksut.

maanantai 2. huhtikuuta 2012

Oma blogi

Pitkään olen harkinnut oman blogin perustamista ja tässä se nyt on. Blogi keskittyy käsillä räpeltämiseen eli lähinnä ompelujuttuihin ja satunnaisesti neulomiseen. Muutaman vuoden olen kyseisiä taitoja harjoittanut, vaikka yläasteella opettaja sai harmaita hiuksia ompeluyrityksistäni... Kaikki lähti kestovaippojen ompelusta ja siitä olen pikkuhiljaa laajentanut muihinkin juttuihin.
Mutta sen pidemmittä puheitta: tästä se alkaa!