sunnuntai 6. lokakuuta 2013

Chillaxit ja vähän muutakin

Töiden aloittaminen on kummasti verottanut tätä ompeluaikaa. Kotitöiden määrä tuntuu ihan loputtomalta tällaisessa kolmilapsisessa perheessä. Keskimmäisen eskarin aloittaminen on myös tuonut oman haasteensa tähän meidän arkeen. Arvelinkin, että jotain ongelmia saattaa tulla ujolle, paljon itsekseen viihtyvälle lapselle ja niinhän siinä kävi. Nyt sitten opetellaan vuorovaikutustaitoja ja tsempataan muiden kanssa leikkimisessä. Ei tämä äitiys ole helppoa ei.

Onneksi välillä pystyy ottamaan aikaa ompelulle ja unohtamaan hetkeksi huolet ja murheet. Vähän aikaa sitten jo mietin kankaiden myymistä pois, mutta onneksi en sitä tehnyt. Nyt taas on uutta intoa ommella.

Kun keskimmäisen lapsosen elämä on mietityttänyt, niin hänellepä sitten jotain tuli ommeltua. Teki mieli kokeilla jotain muuta kuin ihan perusvaatetta, joten aloin väsäämään Chillaxeja. Ensireaktio pojalta tosin oli, että en ikinä laita noita jalkaan. No, taisi olla juuri silloin äiti muutenkin tyhmä ja ikävä ihminen. On nuo nyt kertaalleen jalkaankin päätyneet. Kuva onkin otettu käytön jälkeen.

Kaavat: Ottobre Chillax 122cm
Kankkat: joustocollege Marimekon tehtaamyymälä, raitatrikoo Triteks

Halusin kokeilla tytöllekin jotain erilaista, joten testiin pääsi uusimman Ottobreen Circus Horse koossa 92cm. On sitten melkoisen reilu kaava, taitaapi olla käytännössä kokoa isompi (ainakin). No, laitetaan jemmaan odottamaan kuopuksen kasvua.

Kaava: Ottobre 4/2013  Circus Horse 92cm
Kankaat: Paapiin sienet jostain, musta pallojersey Eurokangas

Kesällä into piukassa leikkelin pojille perusteeppareita, mutta suurin osa jäikin sitten ompelematta. Jospa niitä sitten talven aikana ompelisin valmiiksi. On se vaan aika tylsää hommaa. Yhden ompelin nyt valmiiksi.


Kaava: Ottobre 3/2013
Kangas: Selia

Olen tässä itsellenikin jotain ommellut, mutta milloinhan saisin niitä kuvattua. Lupaan tehdä sen nyt lokakuun aikana!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti